Jalkaranta-seura ry:n historiaa vuosilta 1952-2002, Helge Laamo (40 v.)

 

 

Seuran suoranainen edeltäjä Jalkaranta-Tapanila omakotiyhdistys perustettiin 1952. Millaisessa ympäristössä silloin elettiin?

 

Kaikki muistanevat, että 1952 Helsingissä järjestettiin olympiakisat ja Armi Kuusela Valittiin maailman kauneimmaksi. Mutta nykyisen laman aikaisesta elintasosta ei osattu edes uneksia.

 

Sodan päättymisestä oli kulunut 7 vuotta.  Meidän maksettavaksemme tullut sotakorvaus saatiin vuoden aikana loppuun suoritetuksi. Oma jälleenrakennustyö jatkui, pommitusvauriot

oli korjattava ja asutettava yli 400.000 siirtolaista. Asuntopula oli suuri ja sekä rakentamista, että asumista valvottiin lupamenettelyin ja erilaisin säännöstöin.

 

Huoneenvuokralaki määritteli, että asunnon jokaista huonetta kohden piti olla vähintään 1 asukas. Kaikesta oli puutetta, etenkin rakennusaineista.

 

50-luvun alkupuolella UPO aloitti jääkaappien valmistuksen, mutta asunnoissa se oli harvinaisuus, ikkunoiden väli toimi yleisesti kylmäkaappina. Nk. pulsaattorikone oli vasta tulossa markkinoille ja pyykit mankeloitiin varaamalla aika isoista ”mankelikoneista” joita Jalkarannassa oli 1 kpl. Henkilöautojen tuonti oli lisenssien varassa. Tuonti vapautui v. 1957. Televisio aloitti toimintansa samana vuonna.

 

50-luvun Jalkaranta oli sekoitus maaseutua ja esikaupunkialuetta. Ylikäytävän jälkeen oli jätevesipuhdistamo ja Pallaksen rinteessä toimiva rullatehdas. Yhtenäistä omakotiasutusta oli Jalkarannantien molemmin puolin, Löyttymäelle oli vahvistettu muutaman omakotitalon käsittävä asemakaava. Pekka Luhtasen talon paikalla oli yksityissairaala. Tapanilassa oli talvisodan jälkeen syntynyt omakotiasutusalue. Lisäksi alueella oli suuria maatiloja, kesällä karjaa nähtiin laitumella ja Köllin kanalan kukot saattoivat herättää kieunnallaan lähistöllä asujat.

 

Alueella oli kaksi elintarvikekauppaa, joissa esim. maito mitattiin tongista suoraan ostajan maitohinkkiin. Maidon pakkaus pulloihin aloitettiin Lahdessa 1952, mutta kesti 10 vuotta ennen kuin kuluttajat sen hyväksyivät.

 

Rautatien jälkeinen Jalkarannantie oli mutkainen kärrytie jota tienpitäjä savesi ja suolasi. Autot raiskasi ruoste. Onneksi haitta kohdistui vain harvoihin autonomistajiin.

 

Kunnallistekniikasta ei ollut tietoakaan ellei siksi lasketa Tapanilasta suoraan Vesijärveen laskevaa likaviemäriä.

 

Tällaisissa oloissa ja elämäntilanteissa elettiin Lahdessa 40- ja 50-lukujen vaihteessa perustaa omakotiyhdistykä . Jalkaranta-Tapanila omakotiyhdistys sittemmin Jalkaranta- Seura on viidenneksi vanhin Lahdessa. Uskottiin, etttä viranomaisiin päin voitaisiin yhdistyksinä esiintyä voimakkaammin kuin yksityisinä kansalaisina. Etenkin uskottiin rakennustarvikkeiden ostolupia saatavan helpommin esiintymällä omakotiyhdistyksen nimissä. En ole pystynyt toteamaan toteutuiko tämä toive.

 

Omakotiyhdistyksen perustavan kokouksen kokoonkutsuja, ensimmäinen puheenjohtaja oli rouva Lyyli Jaatinen. Hän oli muuttanut Tapanilaan 1940-1uvulla ja tiedostanut muiden asukkaiden lailla alueen suuret puutteet. Esimerkiksi lapset kävivät koulua kolmessa vuorossa. Yleisiä urheilu- ja leikkialueita ei ollut. Palloa lyötiin ja potkittiin läialueiden niityilllä ja talvisin nykyinen Eeronkatu oli hyvä kelkka- ja suksimäki. Ensimmäisessä kaupunglnhallitukselle lähetetyssä kirjeessä toivottiin urheilu- ja leikki kenttiä lapsillee. Kaupungin rahapussi oli silloin yhtä tyhjä kuin nykylaman aikana ja kesti noin 15 vuotta ennen kuin näimme urheilukentän rakentamisen alkaneen. Kaunis ja hyvä nurmipohjainen pallokenttä siitä tulikin. Sen ympärille rakennettiin kummlnkin korkea panssariverkkoaita ja portit suljettiin lukoilla. Mutta salvat meidän lapsillemme kuitenkin verkkokaidan ulkopuolelta katsoa kuinka kaupungista tulleet sedät siellä palloa potkivat. Myöhemmln ovat Jalkarannan lapsetkin päässeet kentälle osattuaan liittyä paikallisiin palloseuroihin.

 

Liikkenteellisissä oloissa oli myös parantamisen varaa. Tiet olivat kapeita ja mutkaisia, jalkakäytäviä  ja kevyen liikenteen väyliä ei ollut, vaikkei henkilöautoliikennetta sanottavasti ollut, saivat jalankulkijjat ja pyöräilijät väistellä moottoriliikennettä. Ja rapa ja kura roiskui.  Kaupungin halllitukselle Iähetettiin kirjelmä, jossa kerrottiin, että Köllin mutkasta yksityissairaalaan  (Kankaankatu) johtavassa tiessä oli kolme pahaa mutkaa ja tie ninn kapea, että kuorma-auton ja  jalankulkijan kohdatessa jalkamiehen oli siirryttävä tien pientareen puolelle. Eräässä kirjeessä taas  anottiin,  että Jalkarantaan saataisiin edes yksi katulamppu.

 

Yhdistys koetti myös parantaa jäseniensä elinolosuhteita. Se hankki itselleen puutarharuiskuja, mehumaijoja ja pesukoneita, joita vuokrattiin kohtuuhintaan yhdistyksen jäsenille. Pyykkikone kulki polkupyörän tarakalla emännltä toiselle ja Lyyli opetti tarpeen vaatiessa kuinka sitä käytetään.

 

Toimintaan kuululvat myös lasten hiihto- ja maastojuoksukilpailut. Ikäsarjoja oli riittävästi eikä palkinnottakaan tainnut jäädä kukaan. Myöhemmin tulivat ohjelmaan myös tyttöjen ja poikien lentopallon talo- ja aluesarjat.

 

Yleisen elintason kohoamisen myötä myös asumisolosuhteet Jalkarannassa paranivat. Jalkarannantie oiottiin, se sai jalkakäytävät, päällysteen ja katuvalot. Kankolan pelloille nousi kerrostaloalue, rakennettiin B-sairaala ja vanhainkoti.

 

Vesi- ja viemäriverkostoon yhdistettiin myös vanhat omakokotitalot. Uden upean koulurakennuksen  myötä päästiin eroon lasten vuoro-opiskelusta. Nykyaikaiset kodinkoneet tulivat kaikkiin koteihin.  Omakotiyhdistyken alkuperäinen tarkoitus tuli toteutetuksi. Omakotitaloissa asuvien suhteellinen osuus koko alueeen väestön määrän pienen, todettiin, että oli tullut aika uudelleen tarkastella yhdistyksen toimintaedellytyksiä niin, että koko alueen väestö voisi ottaa osaa sen toimintaan.

 

Yhdistyksen säännöt uusittiin ja nimi muuttui Jalkaranta- Seuraksi, yhdistysrekisteriin päätös tästä on päivätty 1.10.1971. Uusien sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on

 

Nimen ja toimintarkoituksen muutos oli piristysruiske yhdistyksen toiminnalle. Jäsenmäärä kasvoi vähitellen alle sadasta yli kolmeensataan. Samoin lisääntyi seuran toiminnassa aktiivisesti mukana olevien lukumäärä. Hallituksen lisäksi perustettiin erilaisia toimikuntia, joista edelleen ovat olemassa omakotijaos, vapaa-aika ja kulttuuritoimikunta.

 

Seuran puheenjohtajilla on ollut pitkä pinna, Usko Linna, Toivo Savioja ja Jorma Ruohela ovat luotsanneet seuraa yhteen laskien yli 30 vuotta.

 

Kaupungin päättäjien asenne seuraan on muuttunut merkittävästi vuosien varrella. Alkuaikojen kirjelmiin ei saatu edes vastausta ja samasta asiasta jouduttiin lähetämään useampia kirjelmiä  ennenkuin jotain näkyvää alkoi tapahtua. Vähitellen esityksiin alettiin (noin vuoden kuluttua) saada kirjallisia vastauksia, jotka sisälsivät toteuttamispäätoksi tai tietoja suunnitelmien eri vaiheista.

 

Seura on myös järjestänyt asukkaiden ja kaupungin virkamiesten välisiä keskutelutilaisuuksia  Jalkarannan rakentamis- tai kehittämisuunnitelmista. Esimerkiksi Pekosen alueen asemakaavaehdotus muuttui kerrostaloalueesta rivitaloalueeksi.

 

Myöhemmin otettiin kantaa Jalkarannan yleisasemakaavaan, jossa vastustettiin kerrostalovaltaisuutta. Muista kaupungin viranomaisille tehdyista esityksistä mainittakoon

 

v. 1970 uimaranta Kankolan alueelle

v. 1972 kiirehdittiin koulun rakentamista ja vastustettiin koululaisten lähettämistä Möysän kouluun

v. 1973 vastustettiin Myllysaaren tien pengerrystä uimatannan pilaantumisen pelossa

v. 1973 esitettiin lasten ja nuorten ryhmäleikkikentän rakentamista Kankolan – Sarvikadun alueelle

v. 1973 valitettiin nuorisotilojen puutetta

v. 1974 kiirehdittiin taas koulun rakentamista

v. 1974 pihakilpailutoiminta oli jatkunut 10 vuotta. Resurssien puutteen vuoksi kaupunki halusi lopettaa toiminnan. Vastustettiin ehdotusta ja tarjottiin apua arvostelussa

v. 1975 ehdotettiin Kankaankadun päällystämistä ja Sammalsuonkadun parantamista

v, l976 vastustettiin huoltoasemsn baarin olutoikeuksia

v. 1977 kiirehdittiin Tiirismaantien suunnittelua. Vuonna -85 seura otti kielteisen kannan  Tiirismaantien rakentamiseen

v. 1977 ehdotettiin kävelytien rakentamista Kiikkulasta Rautakankareelle

Kuten huomaamme useat näistä esityksistä on vuosien kuluessa toteutettu, eikä myöhemmin ole ollut tarvetta näin yksityiskohtaisten esitysten tekemiseen. Laajempiin asiakokonaisuuk siin on  otettu kantaa esim. pyynnöstä on annettu lausunto kaupunginsuunnitteluvirastolle Lahden  kaupungin yleiskaavaluonnoksesta 2010 (v.86). Vuonna 1986 kaupunginhallitukselle lähetettiin kirje  kaupunginosan toimivuutta halttaavista teklijöistä ja puutteista, joista mainittakoon 

 

Asukkaiden ja valtuutettujen yhteisessä asukasillassa 12.12.1965 tuli esille mm. seuraavia  asiaryhmiä:

Jalkarannan koulun valmistuninen v. 1977 paransi myös Jalkarantaseuran toimintaedellytyksiä  erilaisten toimintatilojen myötä jopa niin paljon, että omien resurssien riittämättömyyden takia oli  hankittava yhteistyökumppaneita. Näita olivat Harjula ja Lions-club Jalkaranta. Yhteistyössä Harjulan kanssa koululla on toiminut mm. yoga-, venäjän kieli-, shakki-, postimerkki-, kirjalliauus-, kuntoliikunta- ja puutyökerhot, joissa osanottajia oli ilahduttavan runsaasti niin kauan kun saatiin innostuneita kerhojen vetäjiä.

 

Lions-club Jalkarannan kanssa järjestettiin -80 luvulla Jalkaranta-paiviä joko talvella Kankolan alueella ja syksyllä koulun tiloissa. Niissä pyrittlin järjestämään ohjelmaa koko perheelle. Vuonna  1987 Jalkarantapaivillä kävi yli 1000 henkeä.

 

Jalkaranta-Seura järjesti koululla v. 1986 ja 1987 Jalkarannan taidepäivän. Se oli kaksipäiväinen tilaisuus, jossa ensimmäisenä päivänä oli taiteellista ohjelmaa ja molempina päivinä jalkarantalaisten taiteilijoiden näyttely. Yhteensä töitä oli esillä useita kymmeniä ja päivät olivat yleisömenestys. Vuonna 1986 päivillä kävi yli 1000 katsojaa ja päivien tuotosta jaettiin 4000 markkaa nuorisokulttuurin tukemiseen.  Vuoden 1987 päivien tuotosta voitiinn jakaa 2300 markkaa  samaan tarkoitukseen. Myöhemmin päiviä ei ole uskallettu järjestää korotettujen tilavuokrien  aiheuttaman taloudellisen riskin takia.

 

Vuodesta 1987 lähtien on järjestetty yhteislaulutilaisuuksia vanhainkodissa, Myllysaaressa ja Rossossa. Vetäjinä on ollut jalkarantalaisia musiikkimiehiä Urpo Pesosesta Valssi Vitoseen. Osanottajia on ollut kymmenittäin ja usein tunnelma katossa. Laulu on avannut sydämmet.

 

Seura on myös järjestänyt yhteismatkoja. Toimintakertomuksesta löysin seuraavat yhteismatkat

 

v. 1980 Lepaan Puutarhaopisto

v. 1981 Mustialan kasvipuisto

v. 1984 teatteriretki Tampereelle

v. 1986 ostosmatka TukhoImaan

v. 1987 junalla Heinolan lintuja katsomaan

v. 1988 teatterimatka Tampereelle

v. 1988 tutustuminen Turun asuntomessuihin

v. 1989 ostosmatka Tukholmaan

Vuodesta 1973 lähtien on melkein joka vuosi järjestetty jalkarannan siivouspäivä. Seura on lehti-ilmoitukseen nimennyt päivan. Järjestämme alueelle muutamia siirtolavoja roskia varten ja kukin talo on huolehtinut oman reviirinsä siivouksesta. Koululaiset ovat avustaneet yleisten alueiden  puhdistamisessa.

 

Paitsi urheilukilpailutoimintaan on myös yleisen liikunnan edistämiseen kiinnitetty huomiota,  tässä  tarkoituksessa on järjestetty esim. liikuntapäiv iä, luontopolku ja maastopolku, perhepyöräily ja  rastipolkupäivä.

 

Kahtena vuonna on kilpailtu suurimman aurlngonkukan kasvattamisessa ja kerran katsottiin kuka saa kasvamaan suurimman kurpitsan.

 

Seuran vuosikokousten yhteyteen on järjestetty esitelmiä tai asumiseen liittyviä pienimuotoisia  näyttelyitä.  Esitelmien aiheita ovat olleet Jalkarannan rakentamiseen liittyvät suunnitelmat ja  erilaiset aiheet kuten Jalkarannan historia, Vesijärven puhdistuminen, energian säästö, puiden ja  pensaiden istutus ja leikkaus, nurmikon perustaminen ja hoito, pihasuunnittelu ym.

 

Jalkaranta-Seuran 30-vuotisjuhlan järjestelyt vuonna 1982 oli melkoinen voimanponnistus  sellaisella järjestelytoimikunnalla. Juhlat pidettiin Tapanilan hiihtomajalla. Pihalla grillattiin  härkää ja heitettiin tikkaa. Lapsille oli ongintaa ja omia kilpailuja. Juontajana oli Simo  Salminen ja ohjelma tasokasta. Lippuja myytiin yli 200 ja voidaan sanoa etta juhlat onnistuivat erinomaisesti.

 

 

Totean lopuksi, että Jalkaranta-Seura on toiminut sääntöjensä tarkoituspykälien mukaisesti. Tuloksiakin on nähtävissä. Onhan seura tunnustettu kaupungin suunnittelijoiden ja päättajien  taholta kanavaksi, jonka kautta jalkarantalaisten näkemykset ja mielipiteet saadaan päättäjien tietoon. Ehdotuksiemme ja lausuntojemme painoarvo riippuu toisaalta omasta aktiivisuudestamme  ja toisaalta taustalla olevan joukon suuruudesta. Siksi toivon, että yhä useammat jalkarantalaiset  liiittyisivät seuramme jäseniksi.

 

Kaupunginosamme on suurelta osalta loppuun rakennettu eikä kovin suuria asumiseen liittyviä  puutteita enää ole. Uskon, että seuralla riittää edelleen harrastusta toimia niin, että Jalkaranta  edelleen kehittyy ja säilyy sinä viihtyisänä asuinalueena jollaisen maines sillä tänä päivänä on.

 

 

Helge Laamo